Jos haluat polskutella laadultaan parhaissa mahdollisissa uimavesissä, matkusta Kyprokselle tänä kesänä. Kyprokselta löytyy jopa 56 “Blue Flag” -standardit täyttävää rantaa ja tutkimustulokset osoittavat toistuvasti saaren uimavesien olevan Euroopan puhtaimmat. EU:n ympäristökeskus EEA:n tuoreen tutkimustuloksen mukaan Kypros sijoittui ykkössijalle Euroopan uimavesien puhtaudessa jo kahdeksatta kertaa peräkkäin. Kyproksen uimavedet täyttävät 100-prosenttisesti EEA:n tiukat laatuvaatimukset (erinomainen uimaveden laatu).Toiseksi tutkimuksessa sijoittui Luxemburg ja kolmanneksi Malta. Suomi sijoittui tutkimuksessa yhdeksänneksi.

EEA tutkii vuosittain uimavesien laatua näytteistä, joita paikalliset viranomaiset ovat keränneet yli 22000 näytteenottopaikasta 27 EU:n jäsenvaltiosta sekä Kroatiasta ja Sveitsistä. Yli kaksi kolmasosaa näytteenottopaikoista on ollut meren rannalla ja yksi kolmasosa järvenrantapaikoissa tai jokien varsilla. Kyproksella näytteitä kerättiin yhteensä 112 uimarannalta touko-lokakuussa 2012.Uimaveden laatu todettiin erinomaiseksi 78% näytteenottopaikoista.

EEA:n vuotuinen tutkimusraportti perustuu aina edellisen kesän näytteisiin. Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty kesällä 2012.

Cyprus Tourism Organisationilla on Nicosiassa sijaitsevan Pääkonttorinsa lisäksi 20 ulkomaantoimistoa, joista yksi on Helsingissä sijaitseva Kyproksen Matkailutoimisto. Kyproksen Matkailutoimiston tehtävänä on jakaa matkailutietoutta Kyproksesta ja innostaa suomalaisia tutustumaan tähän kauniiseen saareen, joka tarjoaa kultahiekkaisten rantojen ja ihanteellisen ilmaston lisäksi myös paljon muitakin matkailuelämyksiä. Lämpimästi tervetuloa!