Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019 -tunnustuksen on saanut Kemin Matkailu Oy, joka tunnetaan erityisesti jäänmurtaja-Samposta sekä LumiLinnasta, jotka houkuttelevat kävijöitä ympäri vuoden ja ympäri maailmaa. Tunnustus luovutettiin tänään alkaneilla Kotimaan Matkailumessuilla 8. kerran. Koko viikonloppu on Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa yhtä kihelmöivää kattausta, kun Kotimaan Matkailumessuilla etsitään kohteita kesälomille ja pohditaan kestävää matkailua lauantain Maata pitkin matkailu -tapahtumassa, upouusi Piha & Koti helpottaa piha-, parveke-, puutarha- ja sisustushaaveissa, Keräilyn maailma esittelee muun muassa juuri julkaistun Barkov-postimerkin ja täydellisen Muumimuki-kokoelman ja Tampere Wine Fest maistattaa 12.–13.4. maukkaimmat viinit kymmeniltä eri viinintuottajilta eri viinintuottajamaista. Näytteilleasettajia tapahtumassa on yhteensä 409, kevään 2018 messukokonaisuudessa oli 15 416 kävijää.
Kahdeksannen kerran jaettu Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -tunnustus meni tänä vuonna Meri-Lappiin.
– Kemin Matkailu Oy on onnistunut luomaan tunnistettavia ja kansainvälisestikin kiinnostavia matkailutuotteita, jotka ammentavat voimaansa pohjoisen kylmyydestä ja luonnosta, kuvaa raadin edustaja, Visit Tampereen matkailujohtaja Jari Ahjoharju, joka luovutti palkinnon perjantaina 12.4. Tampereen Kotimaan Matkailumessujen Lomalavalla.
– Voitto on erittäin positiivinen yllätys ja tekee meidät todella iloisiksi. Kemi on ollut hyvin talvipainotteinen matkailukohde ja matkailupalvelut keskittyneet talveen, olemme kuitenkin aktiivisesti jo vuosien ajan yhteistyössä paikallisten ja muiden Lapin matkailuyrittäjien kanssa kehittäneet ympärivuotista matkailua, toteaa Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen.
Kotimaan Matkailumessuilla lumoudutaan koko viikonloppu lomailulääneistä ympäri Suomen ja lauantain Maata pitkin matkailu -tapahtuma johdattaa kestävämpään matkailuun. Tänään Madventures-kaksikko kertoo, miksi Suomi on nyt trendikäs matkailumaa ja huomenna messutapahtumaan pääsee ilmaiseksi, jos saapuu virallisessa pyöräkulkueessa, joka starttaa klo 10 Ratinan ala-aukiolta.