8426066535ada2c5_800x800ar

 

Kööpenhaminan Nyhavn. Kuva: Pug Girl

Kaupunkilomia rakastavat suomalaiset voivat säästää selvää rahaa valitsemalla matkustuskuukauden oikein. Kesäkausi on yleisesti ottaen kalleinta aikaa matkustaa suosituimpiin kaupunkikohteisiin, mutta kohteiden välillä on myös eroja kalleimpien kuukausien suhteen. Halvimman matkan saa melkein kaikkialle, jos ajoittaa lomansa joulusesongin jälkeiseen aikaan tammikuulle. Matkahakukone momondo.fi selvitti kukkaroystävällisimmät ajankohdat matkustaa kymmeneen suosituimpaan kaupunkikohteeseen.

Suomalaisten suosikkimatkat suuntautuvat usein kaupunkeihin, ja monet matkustavat metropoleihin jopa useita kertoja vuodessa. Matkaa suunniteltaessa kannattaa kuitenkin tarkistaa edullisin ajankohta matkustaa mieleiseensä kaupunkiin.

Selkeästi edullisinta on matkustaa joululomasesongin jälkeen alkuvuodesta, sillä tammikuu on halvin aika matkustaa muun muassa Lontooseen, Pariisiin, Barcelonaan ja New Yorkiin. Moskova sen sijaan on halvimmillaan joulukuussa ennen venäläisen uudenvuoden sesonkia ja Amsterdam lokakuussa keskieurooppalaisten lomakauden päätyttyä.

”Ajankohta on kaikki kaikessa matkaa varatessa. Jos viima ei haittaa, tammikuu voi olla antoisinta aikaa matkustamiselle, sillä silloin lentoliput ja hotellihuoneet ovat halvimmillaan monissa kohteissa. Tammikuussa liikkeellä on myös vähemmän muita matkailijoita, joten suosittuihin nähtävyyksiin ei tarvitse jonottaa”, vinkkaa momondon Suomen markkinointipäällikköPetteri Jalonen.

Halvin ajankohta lennoille ja hotellille Kallein ajankohta lennoille ja hotellille
Lontoo tammikuu huhtikuu ja heinäkuu
Pariisi tammikuu toukokuu
Barcelona tammikuu toukokuu
Rooma marraskuu huhtikuu ja joulukuu
Amsterdam lokakuu joulukuu
Berliini tammikuu huhtikuu
Lissabon tammikuu huhtikuu
Moskova joulukuu toukokuu
Kööpenhamina tammikuu heinäkuu
New York tammikuu heinäkuu

KESÄLOMA KANNATTAA AJOITTAA OIKEIN

Kalleinta suurimpaan osaan selvityksen kohteista on matkustaa huhti-, touko- ja heinäkuussa, jolloin kaupungit ovat täyttyvät kevät- ja kesälomalaisista. Heinäkuun kesälomasesongin aikaan kannattaa välttää matkustamista erityisesti New Yorkiin, joka olikin viime kesänä suomalaisten eniten momondon kautta hakema matkakohde.

Jos kuitenkin kesäloma ajoittuu heinäkuulle ja matkaan on päästävä, kannattaa matkakohteeksi valita ennemmin Amsterdam tai Rooma, joissa on suhteellisen edullista keskikesälläkin. Lisäksi monissa kohteissa syyskuussa on jo halvempaa kuin keskikesällä, joten lykkäämällä lomamatkaa parilla kuukaudella saattaa säästää pitkän pennin.

”Kesä on matkailun huippusesonkia, ja silloin myös hinnat kohoavat korkealle. Jos lomamatkan ajankohtaan on mahdollista vaikuttaa, kannattaa välttää keskikesää ja syyslomakautta. Halvempi vaihtoehto on lähteä reissuun alkusyksystä, jolloin lämpöä kaipaaville Etelä-Euroopan kaupungit tarjoavat vielä riittävästä aurinkoa”, jatkaa Jalonen.

bc4386bc15f6fe8c_800x800ar

KOOTUT VINKIT MATKAN VARAAMISEEN:

  • Kaupunkilomat ovat usein halvimpia tammikuussa, sillä suuri osa pitää talvilomansa joko joulu- tai helmikuussa.
  • Jos kuitenkin haluaa matkustaa joulukuussa, kannattaa suunnata Moskovaan, joka on vuoden loppupuolella edullisimmillaan.
  • Myös New Yorkiin pääsee suhteellisen edullisesti joulukuussa.
  • Eniten kaupunkilomista puolestaan saa pulittaa huhti-, touko- ja heinäkuussa, jolloin monet viettävät kevät- ja kesälomiaan.
  • Kesälomalle pääsee edullisimmin Amsterdamiin tai Roomaan, joissa kallein matkustustaika sijoittuu kesän sijaan kevääseen ja joulukuulle.
  • Keskikesällä kannatta välttää matkustamista varsinkin New Yorkiin, sillä Iso Omena on heinäkuussa huomattavasti kalliimpi kuin muulloin.
  • Katso viimeiseltä sivulta infografiikka momondon matkailuindeksistä.

TIETOA TUTKIMUKSESTA:

Matkahakukone momondo selvitti edullisimman ajankohdan matkata kymmeneen suosituimpaan kaupunkikohteeseen. Hintaselvityksessä verrattiin kunkin kohteen matkailuindeksiä, eli kuukauden alinta hintaa meno-paluulipuille Helsingistä kohdekaupunkiin sekä kolmen yön hotellivierailulle kyseisessä kaupungissa.