Polaroid Photo

Pictures from MATKALAUKKU

MATKALAUKKU

Uutisia & havaintoja matkailusta email: matkalaukku@victoriamedia.fi

Choose a Topic:

Tue
23
Oct '12

Ensimmäiset Winter Home -lomakotimessut Ukkohallaan

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 22.10.2012. Matkailukeskus Ukkohalla ja Hyrynsalmen kunta järjestävät helmi- ja maaliskuussa 2014 Winter Home -lomakotimessut Ukkohallassa. Messut esittelevät perinteisten lomailutapojen ja -rakenteiden lisäksi täysin uusia mahdollisuuksia lomailla ja nauttia talvesta.

Lomakotimessu alueen rakennettavat kohteet sijaitsevat Ukkohallan ydinalueelle Syväjärven ympärillä ja niistä kaikista on kävelymatka palveluihin ja rinteisiin. Lomakotiasumisen rakenteiden innovointi ja uudistaminen on aloitettu valittujen sidosryhmäedustajien ja lomailusta kiinnostuneiden kuluttajien kanssa, joiden pohjalta uudet lomakodit nousevat.

Olemme ylpeitä, että Ukkohalla saa isännöidä ensimmäisiä WinterHome Lomakoti-messuja. Lomakotimessut toteuttavat osaltaan Ukkohalla 2018 Masterplan suunnitelmaa, jonka tavoitteena on alueen nykyisen n. 2000 vuodenpaikan kaksinkertaistaminen” kertoo Ukkohallan toimitusjohtaja Kimmo Kyhälä

Messualueen rakentaminen käynnistyy keväällä 2013 ja ensi vaiheessa tavoitteena löytää noin 20 messurakentajaa. Lomakotiasumisen innovoinnin ja suunnittelun yhteydessä messualueelta on jo varattu useita tontteja ja niille tulee 14 uutta messukohdetta.

Taantuman myötä yritysten toimintatavat ovat muuttuneet entistä tuloskeskeisemmiksi. Tulosta tekevien kuluttajien palautumisella on valtava vaikutus henkilökunnan terveyteen, mutta myös liiketoiminnan kasvuun.
Kuluttajat kaipaavat uudenlaisia ratkaisuja, joilla vapaa-ajan vaikutukset kestävät pidemmälle. Suunnittelu ja innovaatiovaihe paljasti myös tarpeen uudenlaisille rahoitus- ja omistusmalleille, näihin tarpeisiin Winter Home -konsepti vastaa”, kertoo Winter Home -messujen johtaja Teija Sipilä

Ukkohallan matkailukeskus sijaitsee Yläkainuussa, Kainuun korkeimpien vaarojen kupeessa järven rannalla. Alue tunnetaan yhtenä suomen lumisimpana alueena. Alueen sijainti, ainutlaatuinen luonto ja monipuoliset aktiviteetit luovat upeat puitteet ympärivuotiseen lomakotiasumiseen. Ukkohalla tunnetaan mm. Suopotkupallon MM-kisoista, maailman pohjoisimmasta cable-wakeboard-radasta ja seitsemän saunan saunamaailmasta.

Seismic Entertainment Oy vastaa Winter Home -hankkeen konseptoinnista ja toteuttamisesta. Seismic Entertainment on erikoistunut kehittämään brändeille sisältöä ja kaupallisia konsepteja eri medioihin.

 

Comments Off on Ensimmäiset Winter Home -lomakotimessut Ukkohallaan