If on listannut maat, joihin matkustaessa on syytä olla erityisen varovainen. Mukana on sotaisien alueiden lisäksi levottomia ja katastrofialttiita maita. Löytyykö seuraava matkakohteesi listalta?

 

Riskialueiden listalta löytyy yhteensä 46 maata, joista suurin osa sijoittuu Afrikkaan, Lähi-itään ja Aasiaan. Listaus perustuu maiden riskiluokitukseen*.

 

Listalla olevien maiden turvallisuustilanne vaihtelee, joten matkalle lähtiessä kannattaa seurata ulkoministeriön matkustustiedotteita ja tutustua maan yleiseen turvallisuustilanteeseen. Riskialttiille alueelle matkustava voi halutessaan tehdä lisäksi matkustusilmoituksen ulkoministeriölle tai Suomen edustustolle.

 

– Riskimaihin matkustaessa ei riitä, että luotat hyvään onneesi, vaan turvallisuusasioista on otettava selvää ennen matkaa. Työmatkalle lähtiessä on tärkeää käydä läpi lisäksi yrityksen omat matkustusohjeet, henkilövakuutusasiantuntija Mari Nikkanen Ifistä sanoo.

 

Noin 70 prosenttia suomalaisista on hankkinut vapaa-ajan matkoilleen matkavakuutuksen**. Siinä missä yllättävän moni lähtee edelleen lomamatkalle ilman matkavakuutusta, on työmatkalaisten tilanne parempi.

 

– Suomalaisyritykset huolehtivat henkilöstönsä työmatka- ja komennusvakuutuksista pääasiassa erittäin hyvin, Mari Nikkanen toteaa.

 

Matkavakuutuksessa tärkeintä on sairauden ja tapaturman hoitokulut kattava turva, jonka avulla matkustaja saa apua missä päin maailmaa tahansa. Se voi kattaa esimerkiksi lääkärikäynnit, lääkkeet sekä tarvittaessa ambulanssilennot Suomeen. Ifin yhteistyökumppani matkavahinkojen hoidossa on SOS International.

 

Riskialttiit maat ja alueet, joissa on noudatettava erityistä varovaisuutta

 

  • Adeninlahti
  • Afganistan
  • Algeria
  • Azerbaidzan
  • Burundi
  • Eritrea
  • Etelä-Korea
  • Etelä-Sudan
  • Etiopia
  • Filippiinit
  • Georgia
  • Guinea
  • Guineanlahti
  • Intia (Kashmir, Assam, Nagaland, Bihar, Jharkhand, Chhattisgarh)
  • Irak
  • Iran
  • Israel (45 km alueella Gazan-Israelin rajasta, mukaan lukien Beersheba ja Ashdod)
  • Jemen
  • Jordania
  • Kamerun
  • Kenia
  • Keski-Afrikan tasavalta
  • Kolumbia
  • Kongo – Kinshasa
  • Kongon tasavalta
  • Libanon
  • Libya
  • Madagaskar
  • Mali
  • Mauritania
  • Moldova (Transnistria)
  • Nepal
  • Niger
  • Nigeria
  • Norsunluurannikko
  • Pakistan
  • Palestiina (Länsiranta ja Gaza)
  • Pohjois-Korea
  • Somalia
  • Sudan
  • Syyria
  • Tšad
  • Uganda (Pohjois-Uganda)
  • Venäjä (Pohjois-Kaukasia)
  • Vuoristo-Karabah
  • Zimbabwe

 

* Riskialueiden analyysipalvelun tuottaa Ifille Exclusive Analysis.

 

** Lähde: Finanssialan Keskusliitto: Tulevaisuuden turvaa vakuuttamalla – Vakuutustutkimus 2012

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 300 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.