Polaroid Photo

Pictures from MATKALAUKKU

MATKALAUKKU

Uutisia & havaintoja matkailusta email: matkalaukku@victoriamedia.fi

Choose a Topic:

Thu
16
May '13

Taloustutkimus: Tampere saavutti parhaimman yleisarvosanojen keskiarvon matkailukaupunkina

Tampere saavutti parhaimman yleisarvosanojen keskiarvon matkailukaupunkina Taloustutkimuksen Kaupungit matkailukohteina -tutkimuksessa. Jaetulle toiselle sijalle sijoittuvat Porvoo, Helsinki ja Maarianhamina. Vähintään yhden yöpymisen sisältävä kaupunkilomailu kotimaassa on kasvanut tasaisesti.

Taloustutkimuksen Kaupungit matkailukohteina 2013 -tutkimuksessa selvitettiin 35 kaupunkikohteen yleisarvosana asteikolla 4-10, 16 mielikuvatekijää sekä yleisiä matkailuun liittyviä kysymyksiä. Suomalaiset antoivat parhaimmat yleisarviot Tampereelle ja Tampere nousi näin takaisin vuonna 2009 saavuttamalleen ensimmäiselle sijalle. Viime tutkimuskerran ykkönen, Porvoo, tippui tänä vuonna toiselle sijalle ja jakaa sijoituksensa Helsingin ja Maarianhaminan kanssa. Monella tutkitulla kaupungilla keskiarvot laskivat vuonna 2011 toteutettuun tutkimukseen verrattuna.

Helsinki, Tampere ja Turku erottuvat selkeästi muista tapahtumien monipuolisuudellaan, kun taas Naantali ja Porvoo saivat eniten myönteisiä arvioita viihtyisyydestään. Tutkimuksesta selviää myös, että vähintään yhden yöpymisen sisältävien matkojen tekeminen on kasvanut tasaisesti vuodesta 2009 lähtien. Hieman yli puolet suomalaisista on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana vähintään yhden yöpymisen sisältävällä kotimaan kaupunkilomalla. Vajaa puolet suomalaisista puolestaan aikoo tehdä mainitunlaisen matkan vielä seuraavan 12 kuukauden aikana.

KAUPUNGIT MATKAILUKOHTEINA
2013 -TUTKIMUS
YLEISARVOSANAT (4-10) TOP 10

  Keskiarvo
1. Tampere 8,41
2. jaettu Porvoo 8,27
2. jaettu Helsinki 8,27
2. jaettu Maarianhamina 8,27
5. Turku 8,26
6. Kuusamo 8,24
7. Naantali 8,22
8. Savonlinna 8,11
9. Kuopio 8,05
10. Hanko 7,95
Kaikkien kaupunkien keskiarvo 7,85

Kärkikymmenikön lisäksi tutkimuksessa ovat mukana Espoo, Hamina, Hämeenlinna, Ikaalinen, Imatra, Joensuu, Jyväskylä, Kalajoki, Kemi, Kokkola, Kotka, Kuhmo, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Raasepori, Rauma, Rovaniemi, Seinäjoki, Tornio, Uusikaupunki, Vaasa, Vantaa. Tutkimukseen vastasi 4143 iältään 15–79 -vuotiasta suomalaista helmikuussa 2013.

Comments Off on Taloustutkimus: Tampere saavutti parhaimman yleisarvosanojen keskiarvon matkailukaupunkina