Polaroid Photo

Pictures from MATKALAUKKU

MATKALAUKKU

Uutisia & havaintoja matkailusta email: matkalaukku@victoriamedia.fi

Choose a Topic:

Thu
19
Sep '19

Tutkimus: Leirintämatkailun suosio nousussa

summer-camp

Leirintäalueiden yöpymismäärät ovat selvästi nousussa. Vuonna 2018 yöpymisiä oli yhteensä 1,8 miljoonaa. Nousu on 3,4 prosenttia vuodesta 2017. Erityisesti ulkomaalaisten yöpymismäärät on nousseet (+4,5 %). Ulkomaalaisten osuus on 18 prosenttia kaikista yöpymisistä.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa on tehty uusi tutkimus leirintämatkailun suosiosta, rahavirroista, rakenteesta sekä tulo- ja työllisyysvaikutuksista. Tutkimuksen teettäjinä ovat Suomen Leirintäalueyhdistys ry ja SF-Caravan ry.

Matkailijoiden rahan ja palveluiden käyttö kasvanut

Leirintämatkailun liikevaihto Suomessa on vuonna 2019 noin 215 miljoonaa euroa. Liikevaihto on kasvanut 9 prosenttia vuodesta 2017. Ala kerryttää yli 79,3 miljoonaa euroa veroja ja veroluonteisia maksuja.

Leirintäalueella majoittuva seurue käyttää rahaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin keskimäärin 237 euroa. Henkilöä kohden rahaa kuluu päivässä noin 104 euroa, jolloin kasvua on 8 prosenttia edellisvuodesta. Valtaosa leirintämatkailijoiden rahankäytöstä kohdistuu leirintäalueen ulkopuolelle. Suurimpia hyötyjiä ovat ruokakaupat, huoltamot, kahvilat ja ravintolat. Tyypillinen leirintämajoitusta sisältävä matka maksaa koko seurueelta noin 1 300 euroa.

Leirintämatkailun työllisyysvaikutus Suomessa on noin 2 740 henkilötyövuotta. Se on noussut noin 221 henkilötyövuodella verrattuna vuoteen 2017. Leirintämatkailijoiden rahankäytön välitön työllisyysvaikutus on 1 848 henkilötyövuotta.

Leirintämatkailija on keskituloinen ja yli 35-vuotias

Leirintämatkailijoita innostavat matkalle eniten vapaus paikan ja ajan suhteen sekä matkakohteiden ja vaihtoehtojen monipuolisuus. Matkailijoina korostuvat yli 35-vuotiaat, aikuistaloudessa asuvat ja keskituloiset henkilöt.

Leirintämatkailun sesonki on laajentunut touko–kesäkuulle sekä syyskuulle verrattuna vuoteen 2017. Heinäkuu on säilyttänyt asemansa huippukuukautena. Mediaanikeskiarvon mukaan leirintäaluemajoituksen sisältävä matka kestää tyypillisesti viikon (kaksi yötä / leirintäalue). Karavaanareiden matkat ovat kestoltaan selvästi pitempiä kuin muiden leirintämatkailijoiden.

Tutkimuksen mukaan 84 prosenttia matkailijoista suosittelee hyvin tai melko todennäköisesti leirintäaluetta ystävilleen. Suosittelun keskiarvo 4,3 (asteikolla 1–5) on pysynyt korkeana. Leirintämatkailijoista lähes kaikki, 97 prosenttia, aikovat tehdä uuden matkan ensi vuonna. Vastaajista joka kolmannes ennakoi oman leirintämatkailunsa lisääntyvän lähivuosina.

 

Comments Off on Tutkimus: Leirintämatkailun suosio nousussa