cc9a457c-0ddc-4e40-bbd9-6284d9d0c2a2-main_image

Matkamessuilla on paljon ohjelmaa myös perheen pienimmille.

Matkamessut esittelee kohteita eri puolilta maailmaa Messukeskuksessa Helsingissä 21.–24.1.2016. Tapahtuman runsaassa ohjelmatarjonnassa pureudutaan muun muassa alan ajankohtaisiin ilmiöihin ja kohdeuutuuksiin. Ohjelmaa on luvassa entistä enemmän myös perheen pienimmille.

Matkamessut avaa ovensa yleisölle perjantaina 22.1.2016. Sonera Inspiration Stagella on koko viikonlopun ajan tiukkaa asiaa mm. matkailun tulevista sähköisistä viestintäkanavista sekä viihdyttäviä ohjelmanumeroita tanssin ja musiikin merkeissä. Tanssijalka vipattaa lavalla kiihkeiden dominikaanisten ja argentiinalaisten rytmien tahdissa, lisäksi ohjelmassa on Saarenmaan parhaita kansanlauluja ja -tansseja sekä musikaali- ja flamencoesityksiä.

Mondo-lavalla keskustellaan digitalisaatiosta ja matkailutrendeistä sekä kuullaan Mondon toimittajien matkoista Thaimaahan, New Yorkiin, Ranskan Rivieralle ja Islantiin. Trendinenille on luvassa kiinnostavaa tietoa, kun Mondon päätoimittaja Kati Kelola esittelee vuoden 2016 nousevat matkakohteet ja -ilmiöt.

Royal Caribbean -lava esittelee puolestaan kohteita kaukomatkojen ystäville. Tietoa on tarjolla mm. Välimeren-, Alaskan- ja Karibian-risteilyistä sekä Namibiasta, Meksikosta ja Turkista matkakohteina. Rantapallo Meeting Pointin ohjelma houkuttelee erityisesti some-kansaa suomalaisten matkailublogien yleisöprofiiliin ja matkavalokuvaukseen keskittyvillä puheenvuoroilla. Some-aiheiden lisäksi ohjelmaa on paljon myös kotimaasta ja lähialueista kiinnostuneille matkailijoille.

dbd08681-86ac-4e45-bffd-e55acd6bb666

Murata Cheerleadersien ensiesiintyminen Euroopassa

Uusinta teknologiaa synkronoidussa tanssissa hyödyntävät japanilaiset Murata Cheerleaders -robotit esiintyvät ensimmäisen kerran Euroopassa tulevilla Matkamessuilla. Kymmenen robotin muodostama ryhmä näyttää esimerkin elektroniikan ja teknologian huimista tulevaisuuden mahdollisuuksista. Robotteihin voi tutustua ennakkoon Muratan nettisivuilla: http://www.murata.com/en-global/about/mboymgirl/mcheerleaders.

Ohjelmaa myös pienille matkailijoille

Matkamessuilla vietetään perhepäivää sunnuntaina 24.1., jolloin ohjelmatarjontaa on erityisen paljon perheen pienimmille. Pienet messuvieraat voivat opetella esimerkiksi iloisen Bamse-tanssin alkeita Bamse-nallen kanssa tai tutustua keksijäkylän Loten johdolla Lottemaan teemapuistoon. Myös Viiru ja Pesonen viihdyttävät matkailusta kiinnostuneita messuvieraita.

Vauhtia ja show-meininkiä on tiedossa ikisuosittujen muumien talviesityksessä sekä Ville Viikingin tanssishow’ssa, jossa opetellaan hauskalla tavalla erilaisia tanssityylejä. Yksi sunnuntai-iltapäivän odotetuimmista ohjelmanumeroista on Lapsimessuiltakin tuttu Maskottiparaati. Eri maskottihahmot kokoontuvat yhteen ja marssivat messuhallin halki moikaten samalla messuvieraita. Kulkue päättyy ohjelmalavalle, jossa voi ottaa kuvia suosikkihahmoista.

Ohjelma kokonaisuudessaan on julkaistu Matkamessujen nettisivuilla www.matkamessut.fi.