Polaroid Photo

Pictures from MATKALAUKKU

MATKALAUKKU

Uutisia & havaintoja matkailusta email: matkalaukku@victoriamedia.fi

Choose a Topic:

Fri
14
Nov '14

SUOMEN MATKATOIMISTOALAN LIITTO RY: Dollarin vahvistuminen voi nostaa matkojen hintoja

 

USD_1_2009series_front

Euroalueen taloustilanteen synkkenevät näkymät ovat heijastuneet viime aikoina valuuttamarkkinoilla. Markkinoiden epäluottamus euroaluetta kohtaan on kanavoitunut erityisesti Yhdysvaltojen dollariin, joka on vahvistunut selvästi suhteessa euroon. Dollarin vahvistuminen saattaa johtaa valitettavasti myös suomalaisten varaamien matkojen hintojen korotuksiin.

Matkanjärjestäjät tekevät sopimuskumppaneidensa (esim. hotellien kanssa) sopimukset usein valuuttapohjaisina. Tällöin valuuttakurssien heittelyt johtavat joskus siihen, että matkanjärjestäjä joutuukin maksamaan palvelusta laskemisperusteena käyttämäänsä hintaa enemmän ja on käytännössä pakotettu siirtämään hinnankorotuksen asiakkaalle.

Koska tällaisia tilanteita syntyy aika ajoin, on ne otettu huomioon kuluttaja-asiamiehen ja Suomen matkatoimistoalan liitto SMALin kesken sovituissa alan yleisissä valmismatkaehdoissa. Niiden mukaan matkanjärjestäjä saa varata oikeuden korottaa matkapaketin hintaa matkan kustannuksiin vaikuttavan valuuttakurssimuutoksen vuoksi. Edellytyksenä korotusoikeudelle on se, että matkanjärjestäjä sitoutuu alentamaan hintaa vastaavalla perusteella.

Kaikki matkanjärjestäjät, jotka noudattavat yleisiä valmismatkaehtoja, ovat oikeutettuja hinnanmuutosten tekemiseen.

 

Comments Off on SUOMEN MATKATOIMISTOALAN LIITTO RY: Dollarin vahvistuminen voi nostaa matkojen hintoja