Polaroid Photo

Pictures from MATKALAUKKU

MATKALAUKKU

Uutisia & havaintoja matkailusta email: matkalaukku@victoriamedia.fi

Choose a Topic:

Tue
21
Jan '14

Levin Matkailu Oy:n uusi toimitusjohtaja valittu

levi-huippu-talviaalto-670x300

Maria Virolainen Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtajaksi

Levin Matkailu Oy:n hallitus on valinnut yhtiön seuraavaksi toimitusjohtajaksi Maria Virolaisen. Maria Virolainen on 48-vuotias matkailualan ammattilainen Helsingistä (kotoisin Rovaniemeltä). Hän on toiminut useissa matkailun johtotehtävissä Suomessa, viimeksi Lomamatkat Oy:ssä. Koulutukseltaan Virolainen on FK/MBA. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 27.01.2014.

Nykyinen toimitusjohtaja Jussi Töyrylä jättää vetovastuun Levin Matkailu Oy:ssä 31.1. siirtyäkseen Kuortaneen Urheiluopiston toimitusjohtajaksi 1.3 alkaen.

Levin Matkailu Oy:n liikevaihto on viimeisten 13 vuoden aikana kolminkertaistunut. Yhtiön toiminnallinen ja taloudellinen tila on vakaa ja antaa hyvät mahdollisuudet kehittää toimintaa myös jatkossa. ”Olemme tyytyväisiä saadessamme Marian johtamaan alueen yhteistyötä tulevaisuudessa. Hänen vuorovaikutustaidot ja esiintymiskyky yhdistettynä rautaiseen ammattitaitoon ja energisyyteen varmistavat menestyksen yhä haastavammilla matkailumarkkinoilla” sanoo Levin Matkailu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Mäkitalo.
Levi on Suomen suurin ympärivuotinen lomakeskus ja voimakkaasti kansainvälistyvä matkailukeskus. Levin Matkailu Oy on v. 1989 perustettu Levin alueen markkinointi- ja myyntiyhtiö, jonka vastuulle kuuluvat alueen katto- ja brändimarkkinointi, keskusvaraamotoiminta ja matkailuneuvontapalvelut. Yhtiö omistaa lisäksi matkatoimisto Oy Levi Travel Ltd:n ja tapahtumayhtiö Oy Levi Events Ltd:n. Konsernin liikevaihto on 12,3 miljoonaa euroa ja se palveluksessa on 23 henkeä.

Comments Off on Levin Matkailu Oy:n uusi toimitusjohtaja valittu