Polaroid Photo

Pictures from MATKALAUKKU

MATKALAUKKU

Uutisia & havaintoja matkailusta email: matkalaukku@victoriamedia.fi

Choose a Topic:

Archive for January, 2017

Fri
20
Jan '17

Suomalaiset haluavat kiihdyttää matkailubuumia: 80 %:n mielestä Suomi ei ole hyödyntänyt matkailun mahdollisuuksia täysimääräisesti

Suomalaisessa matkailussa on paljon kehittämisen ja kasvun varaa. Peräti 80 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomi ei ole hyödyntänyt kaikkia mahdollisuuksiaan matkailussa. Asia käy ilmi Finavian teettämässä tutkimuksessa, jossa kysyttiin kansalaisten näkemyksiä sujuvasta matkanteosta ja Suomesta matkailumaana . Tulos on yllättävä, sillä Suomi on ollut paljon myös esillä ulkomaisessa mediassa ja esimerkiksi matkustajamäärät Finavian […]

Wed
18
Jan '17

Ulkoministeriön matkustusturvallisuuspalveluilla on kysyntää

Thaimaa. Kuva: Markku Hietavuori Ulkoministeriön suurlähetystöissä ja konsulaateissa kirjattiin vuonna 2016 noin 55 000 konsulipalvelua. Myös edustustojen virka-ajan ulkopuolista päivystystä hoitavaan päivystyskeskukseen tuli viime vuoden aikana useita tuhansia yhteydenottoja. Yleisimmin apua tarvitaan edelleen passin katoamisen tai muun matkustusasiakirjoja koskevan ongelman vuoksi. Edustustojen palveluiden kysyntä pysyi kokonaisuudessaan suunnilleen edellisvuoden tasolla. Matkustusasiakirjoihin liittyvien ongelmien vuoksi kaikkiaan 17 […]

Wed
18
Jan '17

Afroditen syntymäpaikka Pafos, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2017

Viehättävä pieni kaupunki Pafos Kyproksen länsirannikolla tunnetaan ehkä parhaiten paikkana, jossa otetaan aurinkoa ja uidaan, rentoudutaan ja golfataan, mutta täällä on myös runsaasti mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Pafos oli Kyproksen pääkaupunki hellenismin ja roomalaisten aikaan. Jäljet ovat selvät vielä nykyään, eikä vähiten arkeologisessa puistossa suurenmoisine mosaiikkeineen. Historialliset ja kulttuuriset jäänteet ovat niin merkittäviä, että koko kaupunki on […]

Tue
17
Jan '17

Tjäreborg: Talouden kasvu näkyy kesän lomasuunnitelmissa

Kuvaaja: Christer Engström Kesälomamatkaa ulkomaille suunnittelee 88 % Tjäreborgin asiakaskyselyyn vastanneista suomalaisesta. Määrä on sama kuin viime vuonna. Kesälomamatkoihin tullaan käyttämään kuitenkin enemmän rahaa kuin aiemmin, sillä peräti 18 % asiakaskyselyyn vastanneesta kertoo käyttävänsä ulkomaan lomamatkaan enemmän rahaa kuin viime vuonna. Tämä selviää Tjäreborgin joulu-tammikuun vaihteessa teettämästä asiakaskyselystä*, johon vastasi 3 166 henkilöä. Talouden kasvu […]

Tue
17
Jan '17

Vuoden hostelliksi valittiin Dream Hostel & Hotel Tampereelta

Dream Hostel & Hotel on valittu Suomen Hostellijärjestön Vuoden hostelliksi 2017. Hostelli sijaitsee Tampereen keskustassa. Valinnan teki Suomen Hostellijärjestön hallitus jäsenistöltä sekä hostelliasiakkailta saatujen ehdotusten perusteella. Tänä vuonna valinnassa painotettiin hostellin saamaa palautetta hyvästä asiakaspalvelusta ja fiiliksestä sekä sen aktiivisuutta toimintansa kehittämisessä. ”Dream Hostel & Hotel on kehittänyt toimintaansa koko ajan ja sen omistajilla on […]

Fri
13
Jan '17

575-vuotias Rauma esittäytyy Helsingissä matkamessuilla 19.-22.1.

Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki, Rauma täyttää 575 vuotta 2017. Nykyään Rauma on moderni teollisuus- ja kulttuurikaupunki. MATKA 2017 -messuilla Rauma on mukana muiden lounaisrannikon kaupunkien kanssa Suomen Saaristo -osastolla 6n2. Kaksi maailmanperintökohdetta tutustuttavana Rauman kaupunki on tunnettu kahdesta maailmanperintökohteestaan, jotka ovat Vanha Rauma ja Sammallahdenmäen hautaröykkiöalue. Vanha Rauma on Pohjoismaiden laajin ehjänä säilynyt idyllinen puutalokorttelialue, […]

Fri
13
Jan '17

Messukeskus valitsi hotellikumppanikseen Restel Oy:n

Saman katon alla. Holiday Inn Helsinki – Messukeskus -hotellista on suora yhteys niin Messukeskuksen hallimaailmaan kuin kokoustiloihin. Restel Oy jatkaa Messukeskuksen hotellikumppanina myös seuraavan kymmenvuotiskauden. Holiday Inn Helsinki – Messukeskus uudistuu remontissa, joka toteutetaan vuonna 2018. Hotellin tilat ja palvelukonsepti uusitaan kokonaisuudessaan, jotta tapahtumiin osallistuvien asiakkaiden tarpeisiin pystytään vastaamaan paremmin. – Hotelli on tärkeä osa […]

Fri
13
Jan '17

Suomenlinna kasvattaa suosiotaan talvikohteena

Valokuvaaja: Arttu Kokkonen Maailmanperintökohde Suomenlinnan suosio talvimatkailijoiden kohteena kasvoi viime vuonna reilusti. Merilinnoituksessa vieraili vuoden 2016 tammi-huhtikuussa ja loka-joulukuussa 20 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edeltävänä vuonna. Kaikkiaan kävijöitä näinä seitsemänä kuukautena oli 283 000. Talvikauteen laskettavien kuukausien kävijät ovat tutkimusten mukaan pääosin ulkomaisia matkailijoita, mutta myös kotimaiset ja erityisesti pääkaupunkiseutulaiset tulevat yhä enemmän nauttimaan maailmanperintökohteen […]

Tue
10
Jan '17

Tallink Hotellit saivat tähtiluokituksen

Tallink City Hotelli, Tallink Spa & Conference Hotelli sekä Pirita Spa Hotelli saivat 10.1.2017 alkaen Viron hotelli- ja ravintolayhdistyksen (Estonian Hotel and Restaurant Association) virallisen tähtiluokituksen. Tallink Hotel Riga ja Tallink Express Hotelli Tallinnassa ovat saaneet luokituksen jo aiemmin. Tallink City Hotelli ja Tallink Spa & Conference Hotelli saivat neljä tähteä ja Pirita Spa hotelli […]

Wed
4
Jan '17

Matkamessujen 2017 uudet maat tulevat Aasiasta ja Afrikasta

Matkamessut yllättää joka vuosi esittelemällä uusia ja eksoottisia matkakohteita. Tällä kertaa Matkamessuilla esittäytyvät ensimmäistä kertaa Kamerun, Filippiinit, Tadžikistan ja Qatar. Afrikan länsirannikolla sijaitseva Kamerun on jalkapallon ystäville tuttu maa mutta turistikohteena vasta verryttelemässä tarjontaansa. Tarjolla on hiekkarantoja, autiomaata, vuoria, sademetsää ja savannia, ja muheva kamerunilainen musiikki tempaa matkailijan äkkiä mukaansa. Matkustamista helpottaa se, että englantia […]